This is a free Purot.net wiki
Pages
  • View:

MatkaVekka

Matka-Vekka

 

Matka-Vekka on Suomen suurin matkatoimistoketju, jolla on 27 toimistoa ympäri maata. Matkatoimisto Oy Matka-Vekka on perustettu vuonna 1973. Olemme valtakunnallinen matkatoimistoketju ja toimimme sekä matkanjärjestäjänä että matkanvälittäjänä. Matkoja voi varata myös puhelinmyynnistämme ja vaivattomasti verkkokaupasta.

Matkatoimisto Matka-Vekka omistaa Suomen neljänneksi suurimman valmismatkanjärjestäjän, Lomamatkat Oy:n. Matka-Vekan ja Lomamatkojen yhteenlaskettu kokonaismyynti vuonna 2010  oli 90 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on Suomessa yhteensä 150.

Matka-Vekka kuuluu pohjoismaiseen Primera Travel Group -matkanjärjestäjäkonserniin, joka toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.

Matka-Vekan tavoitteena on olla aina luotettava, laadukas ja helposti lähestyttävä matkatoimistoketju, joka palvelee asiakkaitaan asiantuntevasti kaikkialla Suomessa.

Asiakaslähtöisyys on toimintamme perusta ja haluamme olla asiakkaidemme luottamuksen arvoisia. Matka-Vekka pyrkii huomioimaan ympäristön sekä omassa toiminnassaan että valitessaan yhteistyökumppaneitaan.


Matka-Vekan kautta maailmalle!

Matka-Vekka on merkittävä laivamatkojenjärjestäjä sekä valmismatkojen myyjä.Yrityksen omia tuottamia seuramatkoja myydään MatkaVekka tuotenimellä Baltiaan,Skandinaviaan ja muualle Eurooppaan. Lomamatkat tuotenimellä yritys tarjoaa valmismatkoja kaukomaille sekä Etelä-Euroopan suosituimpiin lomakohteisiin.

Erityisen suosittuja ovat MatkaVekan huolettomat perhelomat ,kiehtovat  kierto- ja kaupunkimatkat sekä virkistävät Baltian kylpylämatkat. Erikoisalaamme ovat myös monipuoliset, räätälöidyt ryhmämatkat. Lomamatkat lennättää moniin kohteisiin Helsinki-Vantaan lentokentän lisäksi lukuisilta maakuntakentiltä. Sekä MatkaVekan että Lomamatkojen matkoilla on lähes aina mukana suomenkielinen matkanjohtaja tai matkaopas kohdemaassa.

Matka-Vekka kuuluu myös Suomen suurimpien matkanvälittäjien joukkoon. Uusimpien järjestelmiemme ansiosta pystymme seuraamaan eri reittilentoyhtiöiden varaustilanteita reaaliajassa ja välittämään lentoliput ympäri maailmaa. Maailmalla yhteistyökumppaneiksemme ovat valikoituneet alan parhaat ja luotettavimmat yritykset, joiden avulla autamme mm. matkan suunnittelussa, jatkoyhteyksien, majoituksen, retkien ja vuokra-auton varaamisessa.

Tervetuloa Matka-Vekan asiakkaaksi!

 

Hyvä luottoluokitus         

   

 

Y-tunnus: 0211270-0
SMAL tunnus: 19795
KUVI: 3507/00//MjMv

  


Matkatoimisto Matka-Vekka Oy on rekisteröitynyt Kuluttajavirastoon matkanjärjestäjäksi
ja antanut Kuluttajaviraston vaatiman takauksen.
 

020 120 4000
ma-pe 8-18, la 10-14, su 10-14

Pyydä yhteydenottoa
Ota yhteyttä meihinValitse lähin toimistoForssaHeinolaHelsinki, KeskuskatuHelsinki, asiakaspalveluHelsinki, pääkonttoriHelsinki, ryhmämyyntiHämeenlinnaJoensuuJyväskyläJärvenpääKlaukkalaKokkolaKotkaKouvolaKuopioLahtiLappeenrantaLohjaMäntsäläPoriRaumaRiihimäkiRovaniemiSavonlinnaSeinäjokiTampereTurkuTuusulaVarkaus

Valitse yläpuolelta lähin Matka-Vekan toimisto.

Forssa

Yhtiönkatu, Kutomon kauppakeskus
30100 Forssa
Puhelin 020 120 4701
Sähköposti forssa@matka-vekka.fi
Avoinna 10-18, la 10-14

Heinola

Kauppakatu 12
18100 Heinola
Puhelin 020 120 4401
Sähköposti heinola@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-17, la suljettu

Helsinki, Keskuskatu

Keskuskatu 1
00100 Helsinki, Keskuskatu
Puhelin 020 120 4150
Sähköposti keskuskatu@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-18, la 10-14

Helsinki, asiakaspalvelu

Asemapäällikönkatu 7 B
00520 Helsinki, asiakaspalvelu
Puhelin 020 120 4170
Sähköposti myynti@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 8-17 (ei käyntiä)

Helsinki, pääkonttori

Asemapäällikönkatu 7 B
00520 Helsinki, pääkonttori
Puhelin 020 120 4040
Sähköposti
Avoinna ma-pe 9-17 (ei myyntiä)

Helsinki, ryhmämyynti

Asemapäällikönkatu 7 B
00520 Helsinki, ryhmämyynti
Puhelin 020 120 4090
Sähköposti ryhmamyynti.pasila@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-17

Hämeenlinna

Hallituskatu 22
13100 Hämeenlinna
Puhelin 020 120 4710
Sähköposti hameenlinna@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-17, la suljettu

Joensuu

Torikatu 21
80100 Joensuu
Puhelin 020 120 4310
Sähköposti joensuu@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-17, la suljettu

Jyväskylä

Kauppakatu 22
40100 Jyväskylä
Puhelin 020 120 4410
Sähköposti jyvaskyla@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-17, la suljettu

Järvenpää

Rantakatu 5, Prismakeskus
04400 Järvenpää
Puhelin 020 120 4920 / 020 120 4922
Sähköposti jarvenpaa@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-19, la 9-14 (ma-pe 18-19 ja la 9-10 toimii jälkimmäinen numero)

Klaukkala

Kuonomäentie 2
01800 Klaukkala
Puhelin 020 120 4930
Sähköposti klaukkala@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-18, la suljettu

Kokkola

Ristirannankatu 7
67100 Kokkola
Puhelin 020 120 4620
Sähköposti kokkola@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-17, la suljettu

Kotka

Keskuskatu 8
48100 Kotka
Puhelin 020 120 4380
Sähköposti kotka@matka-vekka.fi
Avoinna ma-pe 9-17, la suljettu

 

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Hei, tekstiä vaikea lukea koska menee "reunoilta yli", olisikohan mahdollista lyhentää teksti rivejä niin saisi luettua koko tekstin?
-Airi-
AiriTabell   (04.02.2012 17:16)